Ota lempeämpi ote yrittäjyyteen
SoftStart-ohjelman avulla saavutat unelmasi – hyvinvoinnista tinkimättä
SoftStart-ohjelma on luotu erityisesti palvelualojen pienyrittäjille, jotka haluavat elämäänsä lisää flowta ja lempeyttä ja vähemmän kuluttavaa huseeraamista.
Kun luotat itseesi ja kykyihisi, uskallat tehdä rohkeampia valintoja ja hurmata unelma-asiakkaasi valloittavalla persoonallasi!
Hyppää mukaan syksyn lempeimpään valmennukseen ja aloita vuosi ’24 luottavaisin mielin!

Yrittäjäksi loikkaaminen on iso ja elämän mullistava päätös – rohkeiden, sisukkaiden ja elämältään hieman enemmän kaipaavien upeiden tyyppien päätös! Yrittäjyyden mukana elämään tulee roimasti uudenlaista iloa, riemua, jännitystä ja rajattomia mahdollisuuksia.
Yrittäjyys saattaa nostaa esiin myös kipukohtia, epävarmuutta, pelkoja ja tapoja, jotka eivät enää palvele vaan itseasiassa jarruttavat meidän menestystä. Sillä, miten me ajattelemme ja reagoimme asioihin, hyviin ja huonoihin, on valtavan iso merkitys pärjäämisen lisäksi myös hyvinvointiin ja yrittäjänä jaksamiseen.
Harva menestynyt yrittäjä on rakentanut polkunsa yksin – ja miksi ihmeessä pitäisikään? Me olemme aina vahvempia kun puhallamme yhteen hiileen eikä kaikkea tarvitse aina tehdä vaikeimman kautta.
SoftStart-ohjelma on luotu erityisesti palvelualojen pienyrittäjille, jotka haluavat elämäänsä lisää flowta ja lempeyttä ja vähemmän kuluttavaa huseeraamista. Kun luotat itseesi ja kykyihisi, uskallat tehdä rohkeampia valintoja ja hurmata unelma-asiakkaasi valloittavalla persoonallasi!
Sillä parhaimmillaan yrittäjyys on paras mahdollinen elämäntapa ja keino työllistää itsensä! Mikään muu ei takaa samanlaista vapautta, iloa ja arvojen mukaista elämää.
Tuntuuko sinusta että…
- Päässä myllertää ajatuksia ja huolia, iso osa arvokasta energiaasi kuluu murehtimiseen
- Tehtäviin on vaikea tarttua, ja jatkuvasta kiireestä huolimatta mikään ei edisty
- Saat joskus ja jouluna haalittua asiakkaan ja hänkin on kaukana unelma-asiakkaastasi (et kuitenkaan uskalla sanoa ei sillä et tiedä koska seuraava tulee kohdalle)
- Myynnin takkuillessa palveluvalikoimasi kasvaa kasvamistaan (etkä enää itsekään tiedä mitä myyt ja kenelle)
- Hinnoittelu on vaikeaa ja pelottaa, halvallahan niitä asiakkaita saadaan?
- Sisällöntuotanto ahdistaa ja kun viimein saat riivittyä vaivalla julkaisun kasaan, sirkat sirittää eikä vaivannäköä palkita
- Pelkäät tuoda omaa persoonaasi sekä näkemyksiäsi esille ja esiintyminen hirvittää
- Yrityksen kehittämiselle ei jää aikaa ja työskentelet kuin… työntekijä etkä omistaja. Yrittäjän vapaus, where are you?
- Huomaat ettei energiaa riitä oikein mihinkään, fiilis on alavireinen etkä koe olevasi enää edes oma itsesi kaiken stressin keskellä
Usko pois, et ole yksin ja yrittäjistä moni on käynyt läpi aivan samat alhot kuin sinä. Minä mukaan luettuna. Hyvä uutinen on se, että tilanteen ei tarvitse olla näin!
SoftStart-ohjelma on kehitetty juuri sinua varten. Olen itse käynyt läpi aivan samat tuntemukset, panostanut tuhansia euroja valmennuksiin sekä kursseihin ja oppinut mikä toimii (ja mikä ehdottomasti ei).
Ennen kaikkea olen oppinut miten tärkeätä meidän on vaalia omaa jaksamistamme ja hyvinvointia – sekä miten voimme tukea sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvinvoiva yrittäjä on hyvä yrittäjä.
SoftStart-ohjelman aikana…
- Huomaat stressitasojesi laskevan kohisten kun saat jakaa asioita turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä!
- Tekemisessäsi on selkeä punainen lanka, ja tiedät mitä teet, milloin ja miksi
- Uskallat rohkeasti olla oma itsesi niin somessa kuin asiakastapaamisissakin, luottaen siihen että sinun tyyppisi kyllä löytävät perille
- Palveluvalikoimasi kiteytyy ja hioutuu unelma-asiakkaallesi vastustamattomaksi kokonaisuudeksi
- Uskallat hinnoitella palvelusi kestävästi ja seistä hintasi takana. Oikealla hinnoittelulla saavutat taloudellisen turvan ja uskallat luottaa tulevaan
- Myyntityö ei enää hirvitä tai tunnu epämukavalta kun ymmärrät palvelusi tarjoaman hyödyn ja arvon asiakkaalle
- Uskallat elää pehmeämpää ja arvojesi mukaista elämää, saavuttaen silti tavoitteesi
- Ymmärrät oman arvosi ja opit kunnioittamaan itseäsi, mikä heijastuu kaikille elämän osa-alueille
Askeleesi kohti lempeämpää yrittäjyyttä
SoftStart-ohjelman 4 tukipilaria

Viikottaiset tapaamiset
SoftStart-mentorointiohjelman sydän on 45min yksilötapaamisissamme, joiden aikana voit jakaa niin iloja kuin huoliakin sekä pyytää neuvoja polttaviin kysymyksiin.
Lisäksi aloitamme jokaisen uuden viikon 15min minimiitillä, jossa käymme yhdessä läpi tulevan viikon To Do:t ja priorisoinnit!
Perjantaisin vedämme viikon yhteen WhatsAppissa ja juhlistamme onnistumisia, pieniä tai isoja.

Jatkuva tuki
Olen käytettävissäsi WhatsAppin kautta päivittäin, joten voit aina kysyä mielipiteitä, jakaa onnistumisia tai pyytää apua.
Haluan että sinulla on koko ohjelman ajan rauhallinen ja luottavainen olo omaan tekemiseesi. Yksin ei tarvitse jäädä koskaan!

Kattava verkkokurssi
Vaikka yritystoiminnassa paljon on kiinni asenteista ja mitä päämme sisällä tapahtuu, on kiistaton fakta että on olemassa hyviä käytäntöjä ja fiksuja tapoja tehdä asiat.
Verkkokurssi kattaa kaiken yrityksen perustusten rakentamisesta markkinointiin ja asiakastyöhön. Selkeästi kirjoitettuna, harjoitteiden kera.

Tutustu ja verkostoidu!
Vaikka SoftStart-ohjelma onkin yksilöohjausta, haluan tarjota sinulle mahdollisuuden verkostoitua muiden samanmielisten, upeiden yrittäjien kanssa!
Tarjoankin kaikille ohjelman käyneille pääsyn suljettuun Facebook-ryhmään, jossa voitte tutustua ja keskustella turvallisessa ja lämminhenkisessä ilmapiirissä.
Ohjelman aikana on mahdollista, tilanteiden mukaan, myös osallistua yhteiseen ryhmä WhatsAppiin.
(Tämä riippuu aina halukkaiden määrästä)
SoftStart
Ohjelma sopii sinulle jos…
- Haluat elää rohkeampaa ja itsevarmempaa elämää, luottaen että sinä pärjäät ja opit kyllä
- Olet valmis tarkastelemaan ja muuttamaan negativiisia tapoja ja ajatusmalleja, haluat omaksua lempeämmän otteen elämään
- Olet avoin oppimaan ja kokeilemaan uusia asioita
- Siedät rehellistäkin puhetta – olen mentorina kiltti ja haluan parastasi mutta kerron kyllä jos pöllöilet omiasi…
- Ymmärrät että muutokset ottavat aikansa – yrittäjyydessä ei ole oikoteitä onneen vaan sinnikäs ja tasainen tekeminen tuo parhaat tulokset
- Ymmärrät että vaikka olen tukenasi koko ohjelman ajan, sinä teet viimekädessä sen varsinaisen työn
- Sitoudut ohjelmaan ja koet sen vastaavan arvojasi ja toiveitasi
- Koet yksilöohjauksen ja mentoroinnin olevan juttusi
- Olet huumorintajuinen ja ymmärrät, että kanssani et voi välttyä huonolta huumorilta ja tilannekomiikalta. Mikäli kaipaat jakkupukuista ja aina tiukasti asiassa pysyvää mentoria, jolta irtoaa hymynkare vain täydenkuun aikaan, en liene sinulle paras vaihtoehto 😉
Mentorin kanssa työskentelyssä parasta on mahdollisuus jakaa kokemuksia henkilön kanssa, joka todella tietää mitä käyt läpi – ja mitä se on vaatinut.
SoftStart
Ohjelma pähkinänkuoressa
- Viikottaiset Zoom/Teams-tapaamiset (45min), joiden aikana saat henkilökohtaista tukea ja neuvoja kasvotusten sekä roimasti tsemppiä
- Joka maanantai 15min To Do-tapaaminen – ei enää haahuilua!
- Rajaton WhatsApp-tuki (arkisin n. 10-16 välillä)
- Kattava ja selkeä verkkokurssi yrityksen perustusten luomiseen, markkinointiin ja omaan hyvinvointiin
- Viikon yhteenveto perjantaisin WhatsAppissa
- Pääsy suljettuun ja lämminhenkiseen Facebook-ryhmään (elinikäinen) sekä mahdollisuus myös ryhmä WhatsAppiin (tilanteen mukaan)
- Ohjelman kesto 4kk, mahdollisuus myös jatkoon
- LANSEERAUSHINTA 1 600€ + alv (norm. 2 500€+alv), maksu voidaan jakaa myös 5 erään (320€/kk+alv)
Paikkoja on tarjolla rajoitetusti (5kpl) sillä haluan tarjota kaikille asiakkailleni parhaan mahdollisen palvelukokonaisuuden ja tinkimättömän tuen.
Lanseeraushinta on voimassa lokakuussa 2023 ohjelmassa aloittaville!
BONUS LOKAKUUSSA 2023 ALOITTAVILLE!
Saat lanseeraushinnan lisäksi
KAKSI (2) 60 minuutin EKSTRATAPAAMISTA kaupan päälle!
(Arvo 200€+alv)
Bonukset on voimassa 6kk, joten voit napata vaikka ylläpitotapaamiset helmi-ja maaliskuulle!
Tutustutaanko?
Muutama sana minusta
Hellurei!
Olen Tiia Hurme, vuosimallia ’86 edustava espoolainen hobitti! Ihana tutustua!
Otin oman loikkani yrittäjäksi heinäkuussa 2022, vuosien puntaroinnin jälkeen (muistan siis erittäin hyvin kuinka isosta askeleesta on kyse). Tuolloin päivänvalon näki yritys nimeltään Tiia Hurme Design ja palveluni koostuivatkin nettisivuista sekä markkinoinnista. Kiva ammatti mutta ei sydämeni kutsumus (joskin tykkään tehdä sivuja edelleen!). Siispä ensimmäistä vuosipäivää vietettiinkin kääntämällä koko perunamaa uusiksi. Niinkin voi joskus käydä 😉
Olen työskennellyt vuosia myynnin, suunnittelun, verkkosivujen ja digimarkkinoinnin parissa. Koulutettuna copywriterina sisällöntuotanto ja tarinallinen turina on sydäntäni lähellä, autankin siis mielelläni myös näiden kanssa.
Olen aidosti kiinnostunut menestyksestäsi ja haluan auttaa sinua saavuttamaan unelmasi – ilman loppuunpalamista. Yrittäjyys on parhaimmillaan paras mahdollinen tapa elää elämäänsä!
Uusimmat artikkelit
Turinoita ja tarinoita blogista
Welcome to my blog, hun!
Good old welcome post, nothing fancy nothing novel here. Yet so delightful! I'm actually quite excited 'bout this, I'm a writer at my core and having a blog has been a dream of mine for some time now. (Fun fact, I actually started a beauty blog back in the days...! Oh...